30.04.2008 - 09:05
ajatuksillani on nykyisin uusi koti. osoitteen saa pyytämällä kauniisti vaikka lähettämällä viestin osoitteeseen
enna21(at)luukkupistecom
23.04.2008 - 19:28
erinäisestä oman elämäni epätasapainotiloista johtuen täällä luultavasti tulee olemaan hyvin hiljaista seuraavan ennaltamäärittelemättömän ajan.

sattui vain. isosti.

"Enkä minä voi tähän jäädä
Mä en yksin enää jaksa meistä välittää
ja yrittää toivolla elää
En voi"

Stella- En tunne sinua enää
21.04.2008 - 11:14
kun olis niin paljon kerrottavaa, mutten jaksa etsiä oikeita sanoja.no ja sen lisäksi järisyittävä ikäkriisi.

menen peiton alle pakoon tulevaa ikääntymistä. koko viikoksi
18.04.2008 - 08:37
jahas, työttömän retkiviikko alkaa olla lopuillaan. tänään vielä suuntaan kohti iloista itäsuomea ja viikonlopun aikana tapaan 2/3 kummilapsistanikin, mitä ilmeisimmin niin ja pesen ikkunoita.

eilen vierailtiin ihmissuhteen siskon kanssa Hämeenlinnassa ja Hämeen linnassa. eikä edes eksytty, kovin pahasti ainakaan. Oli varsin rattoisa retki. kiitos seurasta vaan.

ja kiviäkin kiinnostaa.
15.04.2008 - 19:16
ne eivät tahtoneet mua Korkeasaareen, vaikka pari varatarhaa oiskin ollut vapaana. joten tulin sitten kotiin ja kyllähän tämäkin ajoittain ihan eläintarhaa muistuttaa.Pitää varmaan keksiä taas uusi suunnitelma elämälle.
13.04.2008 - 21:58
tänään on:
juostu salppurin metsissä
käyty etsimässä ruokaa
vaihdettu autoon talvirenkaat
käyty katsomassa Menetetty maa-leffa, joka on kyllä oscarinsa ansainnut.

todellinen parisuhde-sunnuntai. huomenna jo onneksi tiedossa ihanien naisten seuraa (ja, no parin pikkumiehenkin.)
11.04.2008 - 22:59
minusta on epäilemättä tulossa vanha. olen ärsyyntynyt ikkunan takana melskaaviin teineihin ja huutanut niille ikkunasta rumia. ja siellä ne vieläkin kouhkaa.

jaa, se piti vielä sanoa, että jos joskus vierailette täällä niin käykää toki täälläkin (niinkuin kaikki muutkin turistit. mutta on se vaan niin käymisen arvoinen paikkakin kaikkinensa)


11.04.2008 - 20:06
tänään oli vallan loistokas päivä. lounasta laadukkaassa ravitsemusliikkeessä ja laadukkaassa seurassa sekä noin sadankilometrin maakuntakierros ja kivisten kirkkojen kyttäilyä ja hassuja juttuja.

kotiin tullessani sitten ihmissuhde ilmoitti lähtevänsä viikonlopun viettoon pääkaupunkiimme. että terve vaan.
mutta, tuli siis vapaailta ja saan katsoa teeveestä just sitä soopaa mitä haluan. enkä tässä väsymyksen tilassa olis kyllä ollut kykenevä lähtemään yhtään mihinkään. kai.

joo, kävin vielä shoppaamassa paremman mielen ja laitoin valkoviinin viilenemään.
10.04.2008 - 11:52
eipähän taas soi puhelin. turhauttavaa.

noh, nukuin kätevästi kellon ympäri ja nyt on olo hieman vekkuli, turpea ja hämärä. mutta ehkä tämä päivä tästä vielä alkaa. ja jos unessa on vihreitä örkkejä ja villiä seksiä niin kannattaako huolestua?


09.04.2008 - 14:27
kun siellä satoi. lunta, rakeita ja vettä. eri kaupungeissa eri tavaraa siis.

nyt on leikitty turisteja ihmissuhteen kanssa, käyty katsomassa maailman taidetta, tihrusteltu suurkaupunkia maailmanpyörästä, avattu terassikausi jokivarren laivaravintolassa, kävelty paljon ja liikaa, matkattu metrolla, bussilla ja junalla, hurrattu futiskatsomossa 36000 muun kanssa, katseltu taloja, vierailtu museoissa ja ihailtu merinäköalaa ja auringon laskua hotellihuoneen ikkunasta.Niin ja nähty kirsikkapuiden jo kukkivan.

sen lisäksi kävin tänä aamuna jo työhaastattelussa ja nyt jännittää. vaikka tuntuma on sellainen, että työhön valittu henkilö oli jo päätetty ennenkuin minä edes ehdin paikalle.
03.04.2008 - 15:19
tää menis. tulis ens viikolla takasin.
jois kaljaa ja katsois jalkapalloa ja ehkä ihan vähän taidetta. matkustais junalla ja lentokoneella ja metrolla ja  kävelis paljon.

ja yrittäs olla hermostumatta ihmissuhteeseen.

edit 19:16 En oo vielä mennyt, voip tul vähän kiiru. mutta ei vieläkään tunnu siltä, että ihan kohta olen jossain muualla. kaukana. keväässä. pitäiskö pakata?
01.04.2008 - 14:12
osasin sitten aprillipilata itseni. värjäsin hiuksien latvat tummanvioleteiksi mutta tuloksena ihanan isänmaallinen väritys. onneksi torstaina on kampaaja. toivottavasti jotain on vielä pelastettavissa... 
01.04.2008 - 09:26
mun alitajuntani on taas lähtenyt ihan omille urilleen. toissayönä olin vaihteeksi juoksemassa entisen miehen kanssa jotain uutta kämppää katsomaan. kämppä sitten paljastuikin isoveljen kodiksi. siellä sitten ihmettelin, että  missä on isoveljen sydämenvalittu. tervettä.

viime yönä olen hiihdellyt ja liukastellut jäällä, järjestänyt sukujuhlia, jonne saapui outoja, jopa tuntemattomia sukulaisia (moottorikelkalla vieläpä...) syönyt tacoja tytöistä tykkäävien tyttöjen kanssa uudessa yksiössä ja yrittänyt ehtiä oikeaan bussiin.

juu ja tänään olen sitten ehtinyt jo jumpata ja selvitä suuremmin järkyttymättä aprillipäivästä.

mitähän keksis?
30.03.2008 - 16:29
viikonloppuna on keskitytty vain olemiseen, hyvään ruokaan (esimerkiksi kookos-kanakeittoa ja paahdettua nieriää inkivääri-papujen keralla..) ja leffoihin ja noh, yllätys yllätys jalkapalloon.

mutta, koska olen niin ihana avoraivo, niin lupasin katsoa televiisorista tänään kotvan tuota vekkulia isojen poikien vihreällä nurmella temmellystä jotta tiedän sitten Enklannin maalla, että mistä on kysymys.

ja löysin vaihteeksi kirpparilta monta hämärää keittiövempainta, jotka oli pakko lunastaa mukaan viidelläkymmenellä sentillä. voi pojat, kuinka näyttäviä vihannesasetelmia näillä peleillä taionkaan. jos vaan saan aikaiseksi.
27.03.2008 - 11:00
mitä opin eilen? sen, että ei kannata vapaaehtoisesti ilmoittautua mihinkään. vietin ehkä tämän vuoden turhimmat hetket eilisellä työkkärin kurssilla. voi tuska ja ahdistus ja turhuus.

noh, onneksi tänään on sitten palattu arkeen, tiskasin, pesen pyykkiä ja makaan olohuoneen lattialla tietokoneineni.

joo, ja eilen vedin itkuraivarit ihmissuhteelle. greyn anatomia voi nimittäin olla elämääkin tärkeämpi asia varsinkin hormonien heitellessä holtittomasti. ettäs tiedätte.
Kirjoittaja
Nimi
viiru
Kuvaus
Viirutiikerin uusi elämä kilometrien päässä raidallisesta.